
MINUSTA


Olen Mero Kallio, syventääkseni ymmärrystä olen opiskellut henkistä konsultaatiota (Joakim Kaipainen, Tietoisuuden evoluutio), kliinistä hypnoterapiaa (ICH Clinical Hypnosis Training) sekä osallistunut lukuisiin muihin itsetuntemusta ja henkistä kehitystä tukeviin kursseihin, kuten kvanttihypnoosikoulutus, ykseyden vuosikurssi yms.
Tämä matka on antanut minulle laajan näkökulman ihmismielen ja tietoisuuden syvyyksiin sekä tietenkin myös oma kuljettu matka.
Aiemmin olen työskennellyt ammattikuljettajana ja logistiikka opettajana, työturvallisuuskouluttajana sekä sote-alalla, jossa edelleenkin teen sijaisuuksia ja keikkatöitä.
OMA TARINANI
​
Toistin elämässäni tiettyjä asioita ja olin kadottanut yhteyden itseeni, sisimpääni ja päätin että nyt saa riittää, nyt haluan ottaa selvää kuka olen ja miksi olen. Ymmärsin että tämä kaikki minun oli pitänyt läpikäydä jotta oppisin kuka olen, ja opinkin kokemaan kiitollisuutta kaikesta mitä olin elämäni aikana kokenut ja tulen kokemaan. Siitä alkoikin huikea oppimismatka, joka edelleenkin jatkuu. Elämä tuo jatkuvasti eteen tilanteita, jotka auttavat kasvamaan ja sehän tässä ihaninta onkin kun ymmärtää ja oivaltaa koko ajan lisää ja tietoisuus laajenee. Suhtautuminen asioihin on muuttunut positiivisella tavalla.
​
Tämä matka siis alkoi halusta saada MUUTOS elämään, ja se on vaatinut:
​
Uskallusta ja rohkeutta tunnistaa omia pelkojaan, päästää irti asioista ja tunnetiloista jotka eivät enää palvele tässä hetkessä. Rohkeutta kohdata myös epämukavuutta kun ei enää jatkakaan saman mallin toistamista. Sisäistä työtä, armollisuutta, rakkautta ja myötätuntoa, oman haavoittuvuuden kohtaamista.
Vastuun ottamista omasta elämästään.​
​
Mutta se on ollut palkitsevaa ja antoisaa!
​
Enenevissä määrin olen alkanut elämään luottamuksessa ja sydänyhteydessä sekä rauhan tilassa ja sen myötä pelko / matala värähteinen energia sekä itseään madaltava sisäinen puhe ovat hälvenneet.
​
​